Nuoret ulkoilemaan ja liikkumaan

Pop-up pumptrack lisää lähiön elinvoimaa

Monet australiaskaupungit kamppailevat saadakseen nuoret ulkoilemaan ja liikkumaan. Burnsiden kaupunki Etelä-Australiassa on hankkinut innovatiivisen ratkaisun nuorten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi: Siirrettävä pop-up pumptrackin.
Jo aiemmin skeittaus on ollut kohtalaisen suosittua Burnsidessa. Kaupunginhallitus halusi luoda paikan, jossa nuoret voivat pitää hauskaa, mutta joka ei maksaisi aivan yhtä paljon ja jonka avulla voisi välttää skeittipuiston mahdolliset negatiiviset vaikutukset lähiympäristöön.

Hauskuutta ja iloa

Helmikuussa 2020 Burnsiden kaupunginvaltuusto päätti hankkia ensimmäisen modulaarisen pumptrackin 12 kuukauden kokeilujaksoksi. Neljä vuotta myöhemmin rata on edelleen käytössä ja kiertää eri kaupunginosissa.

Talitha McDougall Burnsiden kaupungilta kertoo:

Oliko projekti onnistunut?

Talitha: Ehdottomasti. Ensimmäisessä 12 kuukauden testivaiheessa laskimme, että pumptrackillä ajettiin yhteensä 550 856 kierrosta neljässä eri paikassa. Testauksen jälkeen kaupunginvaltuusto päätti säilyttää modulaarisen ja siirrettävän pumptrackin, joka liikkuu kaupunginosasta toiseen.

Millaista kansalaispalautetta olette saaneet?

Talitha: Saimme upeaa palautetta palautelomakkeiden kautta joka paikassa. Ihmiset rakastavat pumptrackiä ja arvostavat sen yhteisöllisyyttä. Modulaarista pumptrackia käyttävät ja lapset, nuoret ja vanhemmat rullalaudoilla, polkupyörillä ja potkulaudoilla.

Miten siirto, rakentaminen ja purku tapahtuu?

Talitha: Työntekijämme suorittavat siirrot. Se on nykyään jo erittäin hyvin toimiva prosessi. Rata puretaan, pakataan kuormalavoilla kuorma-autoon ja kuljetetaan seuraavaan paikkaan ja kasataan siellä uudelleen. Prosessi kestää vain päivän tai kaksi. Pumptrackia voi muokata ja siitä räätälöidä kuhunkin sijoituspaikkaan parhaiten sopiva layout. Näin luodaan myös uusia ratoja, jotka tarjoavat käyttäjille uudenlaisen ajokokemuksen.

Kuinka paljon siirrettävän pumptrackin vuosikustannukset ovat?

 

Talitha: Rataan liittyy pieniä kustannuksia siirtotyöstä, satunnaisista kunnostustöistä ja ylläpidosta. Kaikki nämä kustannukset ovat hallittavissa ja ne katetaan olemassa olevalla toimintabudjetilla. Verrattuna pysyvään skeittipuistoon, modulaarisen pumptrackin ostaminen oli taloudellisesti järkevää, koska se tarjoaa tilan liikkumiseen lasten ja nuorten liikunnalle ilman suuria investointeja.

Mitä haasteita tai esteitä kohtasitte?

 

Talitha: Yksi haaste oli selittää yhteisölle, mikä pumptrack on, koska konsepti oli monille uusi. Lisäksi mahdollisten ongelmien, kuten ilkivallan ja melun, käsitteleminen vaati läpinäkyvyyttä ja avointa viestintää. Onneksi olemme kohdanneet vain vähän todellisia ongelmia, joihin puutumme välittömästi.

Jos tämä oli kiinnostava juttu, niin saatat olla kiinnostunut myös näistä artikkeleista: